”Ihmisen täytyy ensin tyhjentyä, että Jumala voi täyttää hänet.”
– Pyhän Andreaan skiitan vanhus Efraim (k. 2023)
Tyhjentyminen ei tunnu (pelkästään) mukavalta. Mutta tölkistä täytyy kaataa ensin pois hapantunut maito, että siihen voidaan laittaa viiniä (tai kahvia). Ja välissä se pestään kunnolla. Langenneessa tilassa ihminen on täynnä itseään. Pitkälti siis huonolaatuista tyhjää täynnä. Ylpeys on hyvin hienovireinen ilmiö. Se ei ole pelkästään naivin tason ”minä olen hieno ihminen, mutta Pena on töötti” -asennetta, kuten usein ajatellaan, vaan ylpeydellä on monia hienovireisyys-tasoja, ja kuten Kirkon historia näyttää, se kiusaa ja uhkaa ihmistä kaikilla hengellisen elämän tasoilla. Ihminen alkaa luulla tai kokea omakseen sen, mikä on Jumalan lahjaa, ja silloin hänestä tulee ”kuluttaja” ja ”omistaja”, kuten Adam lankeemuksessa. Siksi ihmisen tulee oppia pitämään itsensä jatkuvasti tyhjänä omasta itsestään ja suuntautumaan Kristukseen, jolta hän odottaa ”sisältöä”. Alussa etenkin tarvitaan kärsivällisyyttä. Paljon. Tämä on tärkeää ja koskee kaikkia. Kaikki tai melkein kaikki kulkevat erämaavaelluksen halki, kuten Israel Vanhassa testamentissa lähdettyään Egyptistä, vaikka Jumala olikin tehnyt suuret ihmeet Egyptissä ja Punaisella merellä. Suurta paastoakin verrataan Israelin erämaavaellukseen. Mutta erämaassakin satoi mannaa, vettä tuli kalliosta ja niin edelleen, Jumala kulki kansansa kanssa.
Tuntematon aamukahvilla
* * *
Kun olin palannut Kristuksen luokse, minulle tuntematon Jumalan hyvyys heitti minut ensimmäisinä vuosina julmasti äärettömyyteen antaen minun tuntea mitättömyyteni ja tyhjyyteni – sen, että olen ei-mitään. Tuon lahjan kautta sydämeni puhdistui ylpeyden kuolettavasta haavasta ja sai kyvyn katsella rakkaudessa ja rauhassa Jumalaa ja ottaa Häneltä vastaan uuden turmeltumattoman elämän.
*
Kaikki maailman mitoissa järjetön ja kauhea sekä kaikki ihmisten arjessa lattea ja pitkäveteinen muodostaa lopulta ristiriitaisen mutta silti suurenmoisen maalauksen. Niin jalo kuin vähäpätöinenkin heijastuu tavalla tai toisella jokaisessa meistä. Monista vastakohdista – pahasta ja hyvästä, pimeydestä ja valosta, surusta ja ilosta, järjettömyydestä ja viisaudesta, rakkaudesta ja vihasta, heikkoudesta ja voimasta, luomisesta ja hävittämisestä, syntymästä ja kuolemasta – muodostuu kaiken käsittävä näky olemisesta. Lukemattomat repivät tuskat ja häväistykset, joita ei voi välttää, ovat 
nöyryyttäneet ihmisen ja polkeneet maahan hänen arvokkuutensa. Näky saa sielun epätoivon valtaan. Mutta äkkiä sielun tietoisuuteen kantautuvat Kristuksen sanat ”ihminen on syntynyt maailmaan” siinä ikuisessa merkityksessä, joka niillä on jopa Jumalalle. Ilo tästä saa kaikki edeltävät sairaudet ja murheet unohtumaan.
Essexin pyhittäjä Sofroni (Saharov),
kirjasta Arkkimandriitta Sofroni Saharov, Rukouksesta.
———————————————————————————
