Jumala täyttää kyllä läsnäolollaan varauksetta kaikki, mutta itse kukin voi päästä Hänestä osalliseksi sen mukaan millainen hän on. – Maksimos Tunnustaja, Filokalia II

Jumala on kaikkialla.
Kaikki luotu pysyy olemassa Jumalan armosta.
Jumalan vaikutusta on jo se, että olemme ja pysymme olemassa.
Jumala luomattomana Armona tai luomattomana Energiana on kaikkialla, pitää kaiken olemassa ja elävöittää kaiken.

Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja Jumalan kaltaisuuteen. Useat kirkkoisät näkevät niin, että Jumalan kuva on saatu lahja, ja kaltaisuus on annettu tehtävä. Ihminen on kutsuttu kasvamaan Jumalan tuntemisessa, ihminen on kutsuttu osallistumaan Jumalan elämään yhä syvemmin.

Siksi esimerkiksi isä Sofroni sanoo, että Ortodoksisessa kirkossa pelastus tarkoittaa ihmisen jumaloitumista. Pelastus ei ole vain pelastus jostain vaan jonnekin. Kuten katumus on kääntymistä jostain pois mutta ennen kaikkea jotain kohti. Siksi se on myös loputonta, ainakin tässä elämässä.

Ongelma tai haaste ei ole Jumalassa, siinä mihin Hän pystyy tai “ylettyy” vaan meissä, ihmisissä.

Jumala ei voi yhdistyä syntiin. Synti on Jumalan tahdon vastaista toimintaa, Pyhän Hengen energian vastaista energiaa. Iankaikkisesta elämästä ohi ampumista.

Kirkko on sitä varten, että se laittaa ihmisen takaisin “oikeaan asentoon” suhteessa Jumalaan. Että se terveyttää ihmisen sielun ja ruumiin, niin että ihminen ottaa vastaan elämää Jumalalta eikä yritä ottaa sitä sieltä missä sitä ei ole, maailmasta tai toiselta ihmiseltä.

Joku isä sanoo, että normaali tila on se, että Jumala elävöittää ihmisen mielen ja sydämen, ihmisen hengellisen ytimen, ja sitä kautta koko sielu elävöityy, ja sielu antaa elämän ruumiille, ja näin pyhittynyt ihminen säteilee Jumalan läsnäoloa koko maailmaan.

Syntiinlankeemuksessa tilanne kääntyy päälaelleen: Sielu alkaa etsiä elämää ruumiista, ruumis etsii sitä maailmasta, ja orjuuntuu maailmassa etsien yhä voimakkaampia korvikkeita synnistä.

Ihmisen on kaduttava eli käännettävä tuo suunta takaisin oikeinpäin. Sitä myötä kun hän niin tekee, hän alkaa toimia “yhteisessä sävelessä” Pyhän Hengen kanssa. Ihminen ei kykene tekemään tuota ominpäin, eikä hänessä itsessään ole Elämän lähdettä. Siksi hän saa sen lahjaksi Sakramenteissa ja sitten tekee oman osansa arjen askeesissa, että tuosta Jumalan elämästä tulisi hänen (ihmisen) vapaasti valittu oma elämä. “En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa”, sanoi apostoli Paavali.

Pyhä Henki toimii kaikkialla maailmassa ja myös ihmisten tasolla. Mutta Kirkko on hengellinen sairaala, sielujen sairaala, johon kaikki ihmiset on kutsuttu parantumaan ja elävöitymään Kristuksessa.

Kristus sanoi vielä eläessään, ettei Pyhää Henkeä ole vielä lähetetty, koska ihmisen Poika ei ole vielä kirkastettu. Langenneessa maailmassa ei ollut “paikkaa” missä Pyhä Henki voisi toimia. Se paikka on Kristuksen ruumis, joka on uusi maailma, saatanan ja synnin vallasta vapaa maailma. Kun Kristus nousi ruumiissaan ja koko ihmisyydessään taivaaseen, jotakin tästä maailmasta, jotakin luodusta todellisuudesta, liitettiin Jumalaan pysyvästi ja täydesti. Tämä liittäminen oli sinänsä tapahtunut jo Kristuksen sikiämisessä Marian Ilosanoman (tai Ilmestyksen) tapahtumassa, mutta Kristus eli ja toteutti koko ihmiselämän sen kaikessa ulottuvuudessaan ottaen meidän syntimme päälleen ja kulkien itse Ristin ja kuoleman kautta Jumalan valtakunnan täyteyteen, josta Hän Jumalana ei ollut koskaan eronnutkaan, kuten kirkkoveisut korostavat. Taivaaseenastumisessa tämä työ tulee päätökseen ja saa sinettinsä: ihmisyys on korotettu suurimpaan mahdolliseen kunniaan, Isän oikealle puolelle Kristuksessa.

Tie on valmiina, niin että Pyhä Henki voi alkaa kuljettaa ihmisiä tietä pitkin Jumalan valtakuntaan. Kristus on sekä Tie, kuten Hän itse sanoo, että Elämä ja Ylösnousemus. Kirkossa ihminen kulkee “Kristusta pitkin” Kristuksen täyteyteen. Helluntaina tämä alkoi.

Helluntaina Pyhä Henki laskeutui alas Apostolien päälle ja teki heidät osalliseksi Kristuksen elämästä. Kun he sitä ennen olivat vain “ulkoisesti tuttuja” Kristuksen kanssa (yksinkertaistaen), Helluntaina he saivat Pyhässä Hengessä Kristuksen koko elämän omakseen sisäisesti. Siksi Apostoleista tuli Kirkon perustus ja alku. “Joka ottaa vastaan teidät, ottaa vastaan minut”, sanoi Kristus. Tämä todellisuus jatkuu Apostolien perustamassa Kirkossa, jonka jatkumo Ortodoksinen kirkko kokee olevansa. Sitä ei voi jotenkin uudesti tehdä tai aloittaa ihmisvoimin, vaikka olisi kuinka paljon intoa tai inhimillistä hyvyyttä tai mitä muuta tahansa. Mutta kuten isä Serafim Rose sanoo, niin se, miten Jumala toimii kunkin yksittäisen ihmisen tai jopa ryhmän kanssa, on Jumalan oma asia, eikä meidän tarvitse sillä spekuloida.

Kirkko kuitenkin toimii oman opetuksensa ja kokemuksensa ja Jumalan ilmoituksen pohjalta, koska tuo perinne on sille annettu lahja ja tehtävä.

Alkuperäiset sanojat niin kirjalliset kuin suulliset ovat osittain jääneet ja osittain saavat jäädä historian hämärään (ja Jumalan valoon). Vaikka oman tason ylittävistä asioista ei pitäisi paljon puhua tai kirjoittaa, niin kuten eräs itseäni vakavammin otettava Kirkon ihminen sanoi, tämä teema on ”koko pelastuksemme ja kilvoituksemme teologinen perustus, jonka täytyy olla kaiken hengellisen elämämme pohjana.” Niinpä tämä eri lähteista, suullisista ja kirjallista, syntynyt synteesi saa olla tässä epämuodollisessa muodossa ilman kummoisia lähdemainintoja tai viitteitä. Mahdolliset omasanaisuudesta tai muusta hurjastelusta johtuvat virheet tai väärät sävyt ymmärtäköön lukija viisaudessaan oikein ja antakoon Jumala anteeksi.

H. Alex Saulamo

————————————