PYHÄ GREGORIOS DIALOGOS – OTTEITA SAARNOISTA
Pyhä Gregorius Suuri oli Rooman piispa, eli paavi. Ortodoksit tuntevat hänet lisänimellä ”Dialogos”, ja muistavat häntä etenkin Ennenpyhitettyjen lahjain liturgiassa eli niin sanottussa paastoliturgiassa, koska häntä pidetään sen (muistiin) kirjoittajana. Hän eli vuosina 540–604, levottomana murrosaikana, jolloin oli sotia, kansainvaelluksia, kulkutauteja ja poikkeuksellisia sääolosuhteita. Kuten sellaisina aikoina yleensä, ajatus tämän maailman lopusta oli ihmisten mielissä voimakkaana. Piispan terveys oli jatkuvasti heikko. Usein hän ei jaksanut itse puhua saarnojaan. Tuolloin siis Rooman kirkko oli vielä osa Ortodoksista katolista Kirkkoa, ja pyhän Gregorioksen opetuksissakin on kirkkoisien perinteen henki ja Ortodoksinen raikkaus. Pyhän piispan opetuksia on melko äskettäin ilmestynyt suomeksi – teoksen tiedot lopussa.
Tämä elämä on tie, jonka vaivat kohtaavat jokaista – pyrkikäämme siis myös päämäärään, ikuiseen pelastukseen
Niitä, jotka rakastavat Jumalaa, kehotetaan iloitsemaan ja riemuitsemaan maailmanlopusta, sillä heti kun se, jota he eivät rakasta, on hävinnyt, he kohtaavat Hänet, jota rakastavat. – – Onko olemassa pahaa, jota ei tässä maailmassa tapahtuisi? Onko murhetta tai onnettomuutta, joka ei meitä ahdistaisi? Mitä on tämä katoavainen elämä muuta kuin tie? Mitä se olisi, veljeni, jos ottaisi kantaakseen matkanteon vaivan, mutta ei haluaisi päästä määränpäähän? Arvioikaa itse.
Rukouksessa himot häiritsevät mieltä, ennen kuin Jeesus saapuu sydämeen
Mitä tapahtui, kun sokea huusi? ”Etumaisina kulkevat käskivät hänen olla hiljaa.” Ne, jotka tulevat ennen Jeesusta edustavat himojen ja paheiden meluisaa joukkoa, joka hajottaa ajatuksemme houkutuksillaan ja häiritsee sydämen rukousta ennen kuin Jeesus saapuu sydämeemme.
Kun olemme tehneet pahaa ja haluamme kääntyä Jumalan puoleen ja näin turvaudumme rukoukseen vastustaen tekemäämme pahaa, sydämeemme tulee mielikuvia tekemistämme synneistä. Se tylsyttää mielen terän, saattaa sielun hämmennyksiin ja vaientaa rukoustemme äänen. – – Ennen kuin Jeesus saapuu sydämeemme, tekemämme paha piinaa ajatuksiamme mielikuvillaan, niin että rukouksemme häiriintyy.
Kun väkijoukko vaati sokeaa olemaan hiljaa, hän vain huusi kovempaa ja kovempaa. Samoin tulee meidän olla sitä palavampia ja kestävämpiä rukouksessa, mitä ankarammin lihallisten ajatusten tulva meitä ahdistaa.
Meidän sydämemme äänen on pakko olla sitä hellittämättömämpi, mitä suurempaa vastarintaa se kohtaa, niin että se ylittää pahojen ajatusten joukon ja kohoaa Herran armollisiin korviin juuri silloin, kun vastustus käy yli voimien. Luulen, että jokainen tietää kokemuksesta tämän, minkä sanomme. Juuri silloin kun käännämme sydämemme pois tästä maailmasta Jumalan puoleen ja antaudumme rukouksen työhön, me tunnemme, kuinka se, mistä aikaisemmin saimme mielihyvää, painaa ja kiusaa meitä rukoillessamme. Karkotamme niiden muiston pyhällä kaipauksella pois sisäisten silmiemme edestä. Katumuksen kyyneleet karkottavat nämä mielikuvat.
Katumuksen kyyneleet johtavat ikuiseen iloon
Palauttakaamme silmiemme eteen tekemämme synnit ja ajatelkaamme peljättävää Tuomaria, joka on tulossa tuomitsemaan. Totuttakaamme sielumme valitukseen, kärsiköön elämämme aikansa katumuksen katkeruutta, ettei se saisi tuntea ikuisen rangaistuksen tuskaa. Kyyneleet johtavat meidät iloon. Niin Totuus itse lupaa: ”Autuaita te, jotka nyt itkette: te saatte nauraa.”
Marttyyrius on mahdollista maailmassa myös vainojen ulkopuolella
Kun kerran Vapahtajamme on kuollut rakkaudesta meihin, oppikaamme mekin rakkaudesta Häneen voittamaan itsemme. Jos onnistumme siinä, emme ainoastaan vältä meitä uhkaavaa rangaistusta, vaan saamme vielä saman kunnian kuin marttyyrit. Meillä ei ole enää mahdollisuutta kokea vainoa. Kuitenkin rauha, jossa elämme, tarjoaa sekin marttyyriutensa. Vaikka emme joudu ruumiillisesti mestattaviksi, surmaamme hengen miekalla lihalliset himot mielestämme.
Katsokaa tätä naista (pyhää marttyyri Felicitasta), veljet, ja katsokaa itseänne. Me olemme kyllä miehiä ruumiiltamme, mutta mitä olemme häneen verrattuna? Kun me ajattelemme ryhtyä tekemään hyvää, yksikin sana pilkkaajan suusta riittää saamaan meidät hämmennyksiin ja luopumaan aikomuksestamme. Mieti nyt: meitä estää usein yksi sanakin tekemästä oikein, kun Felicitasta ei edes kidutus saanut luopumaan pyhästä aikomuksestaan. Meidät nujertaa vähäinenkin kohtaamamme pilkka, mutta hän ei pitänyt mestauskirveen terääkään minkäänlaisena esteenä kulkiessaan kohti Valtakuntaa.
Hyveiden harjoittamisen polku on niin selkeä, että sen kulkeminen onnistuu naisiltakin. Meidän tulee halveksia kaikkea nykyistä. Ei ole mitään, mikä ei olisi katoavaa. Olkoon meille häpeällistä sen rakastaminen, minkä tiedämme pian häviävän.
Älköön meitä vallitko rakkaus maallisia asioita kohtaan. Älköön ylpeys meitä paisuttako, älköön viha raastako, älköön irstaus saastuttako, älköönkä kateus meitä kalvako.
Ihmeistä
Tuo suuri saarnaaja, apostoli Paavali, paransi Publiuksen isän kuumeesta ja vatsataudista rukouksella saapuessaan Maltalle, jonka hän tiesi olevan täynnä epäuskoisia. Sen sijaan Timoteusta, apulaistaan saarnavirassa, hän ei parantanut rukouksella vaan huolehti hänestä lääketieteen keinoin: ”Nauti hieman viiniä vatsasi ja toistuvien vaivojesi tähden.” Miksei hän vahvistanut rukouksella sairasta toveriaan, kun hän kerran paransi rukouksen voimalla epäuskoisen vaivastaan? Selitys on siinä, että se joka ei ole sisäisesti elävä, piti parantaa ulkoisesti, ihmeen kautta, jotta ulkoinen voiman osoittaminen herättäisi hänet sisäisesti elämään. Sairaana olevan uskonystävän kohdalla ulkoisten merkkien käyttäminen ei sen sijaan ollut tarpeen, koska hän oli sisäisesti täysissä voimissa.
Ulkoiset ihmeet eivät hyödytä mitään, ellei niillä ole sisäistä vaikutusta. On suurempi ihme johdattaa saarnan sanoilla ja lohduttavilla rukouksilla syntinen parannukseen, kuin herättää ihminen ruumiillisesti kuolleista.
Ravitse sieluasi hyvillä teoilla joka päivä
Kun nyt, rakkaat veljet, näette maailman menon, ja tiedätte mitä meiltä vaaditaan, kääntäkää katseenne itseenne. Tehkää kaikki ilmaiseksi. Älkää tavoitelko töillänne palkkiota tässä maailmassa, jonka näette jo nopeasti rappeutuvan.
Varokaa, ettette mistään syystä tee pahaa ettekä ajallisen palkkion tähden hyvää.
Niin kuin ruumis ei kärsi puutetta saadessaan päivittäisen ruoan, ravitkoon teidän sieluanne joka päivä hyvät teot. Leipä ruokkii ruumiin, hyvät teot ravitsevat hengen. Jos suotte ravinnon kuolevaiselle ruumiille, älkää kieltäkö sitä sielulta, joka on tarkoitettu elämään ikuisesti.
Otteita maailman hylkäämisestä ja omaisuudesta
Jos tuli pääsee asunnossa valloilleen, niin kuka tahansa asukas ottaa arvoesineet mukaansa ja pakenee. Hän pitää rikkautenaan sitä minkä onnistuu liekeistä pelastamaan. Ahdistusten liekki kuluttaa maailman ja kaikki mikä siinä näyttää kauniilta tuhoutuu lähestyvässä lopussa kuin tulessa. Pitäkää, veljeni, siis suurimpana rikkautena – jonka olisitte onnistuneet tulta paetessanne kaappaamaan mukaanne – sitä, että saatte ikuiseksi palkkioksenne sen, mikä olisi kadonnut, jos olisitte sen pitäneet itsellänne, kun annatte sen pois. Me menetämme maallisen hyvän, jos pidämme sen itsellämme, mutta saamme sen omaksemme, kun annamme sen pois. Aika rientää nopeasti.
Rakkaat veljet. Kuulitte, miten Pietari ja Andreas jättivät verkkonsa ja lähtivät seuraamaan Vapahtajaa vain käskyn kuultuaan. He eivät olleet nähneet Hänen tekevän vielä ainuttakaan ihmettä, eivät liioin kuulleet Hänen puhuvan iankaikkisesta palkkiosta. Mutta kuitenkin, yhden ainoan Herran käskyn tähden he unohtivat sen, mitä heillä näytti olevan. – – Mitä me siis sanomme, veljet, mitä sanomme Tuomarillemme, kun kerran meitä eivät käskyt käännä eivätkä iskut irrota tämän maailman rakastamisesta.
Ehkä joku ajattelee hiljaa mielessään: Mitäpä nämä kalastajat menettivät vastatessaan Herran kutsuun? Eihän heidän omaisuutensa ollut juuri minkään arvoista! Tähän vastatessa meidän on, rakkaat veljet, mitattava asia sydämellä eikä rahassa.
Se luopuu paljosta, joka ei pidä itsellään mitään. Se luopuu paljosta joka antaa kaiken, olipa se kuinka vähän hyvänsä.
Pietari ja Andreas luopuivat paljosta, koska molemmat hylkäsivät jopa halun omistaa.
Jos joku näkee toisen hylkäävän suuren omaisuuden, ei hän ajattele mielessään: haluaisin kyllä jäljitellä tuollaista maailman halveksimista, mutta minulla ei ole mitään minkä voisin hyljätä. Te jätätte paljon, veljet, silloin kun luovutte haluistanne.
Se mitä meillä ulkonaisesti on, riittää Herralle, olipa sitä miten vähän hyvänsä. Hän ottaa huomioon sydämen eikä omaisuutta. Hän ei arvioi uhrin arvoa sinänsä vaan sitä, millä mielellä se annetaan. Jos katsotaan vain ulkoista omaisuutta, silloin nämä pyhät kauppamiehet ostivat enkeleille kuuluvan ikuisen elämän verkkojen ja veneen hinnalla.
Jumalan valtakunnalla ei ole hintaa, ja siksi se maksaa sinulle sen mitä sinulla on. Sakkeukselle se maksoi puolet hänen omaisuudestaan. Pietarille ja Andreakselle se maksoi sen, että he jättivät veneen ja verkkonsa. Leskelle se maksoi kaksi pientä lanttia ja jollekin maljallisen raikasta vettä. Näin ollen Jumalan valtakunta maksaa sinulle juuri sen verran kuin sinulla on.
Tätä hyvän tahdon uhria on mahdotonta kunnolla toimittaa, ellei täydellisesti sanoudu irti tämän maailman pyyteistä. – – Siksi pyhät saarnaajat pyrkivät rakastaakseen lähimmäistään täydellisesti siihen, etteivät he rakastaisi mitään tässä maailmassa, eivät tavoittelisi mitään eivätkä edes omistaisi mitään ilman tavoittelemistakaan.
Jollei rakkauden liekki ole vielä vallannut sieluasi, suitsee sen voitonhimoa sentään pelko. Sitä vahvistetaan askel askeleelta niin, että kun se ensin pidättäytyy toiselle kuuluvan tavoittelemisesta, se saavuttaa lopulta sen, että se halveksii kaikkea omaansa.
Nöyryydestä
Tämän vuoksi meidän pitäisi, rakkaat veljet, painaa mieleemme, miten pyhillä on tapana noudattaa nöyryyden hyvettä siten, että saadessaan tietää jotain ihmeellistä he tahtovat muistaa miten paljon on asioita, joita he eivät tiedä. Heidän vajavaisen puolensa muistaminen estää heitä ylpistymästä sen johdosta, mikä heissä on täydellistä.
Jos tieto on hyve, nöyryys on hyveen vartija.
Pyrkikää ihmeessä olemaan erinomaisia, mutta toisaalta: olkaa siitä tietämättömiä, ettette omahyväisesti ajatellessanne erinomaisuuttanne menettäisi sitä.
Kaikessa mitä teette, veljet, tarkkailkaa siis hyvien tekojen juurta, nöyryyttä. Älkää katsoko niitä, joita olette edellä vaan niitä, joista olette jäljessä. Kun näin noudatatte itseänne parempien esimerkkiä, voitte kohota yhä korkeammalle nöyryyden tähden.
*
Otteet koonnut Mm, Mp, Ym J. V. teoksesta:
Gregorius Suuri
Evankeliumisaarnat
Johdanto ja suom. Miikka E. Anttila
2022 Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura
”Saarna, joka ei herätä rakkautta Jumalaan ja lähimmäiseen, on turhaan pidetty.”
—————————————————————————————
