Pappismunkki Savatie Bastovoi kuuliaisuudesta

Kaikki tapaukset kirkkoisien kirjoituksissa (patrististisessa kirjallisuudessa), jotka viitttaavaat täydelliseen kuuliaisuuteen, viittaavat monenlaiseen nöyryydessä osoitettuun kärsivällisyyteen, eivätkä alistumiseen väärämieliseen dogmaattiseen tai eettiseen näkemykseen.

Kuuliaisuus lakkaa, kun väärämielisyys ja valheellisuus astuvat mukaan kuvaan, sillä rakkaus, jonka olen sanonut olevan Evankeliumin mukaisen kuuliaisuuden ehto, elää ainoastaan totuudessa. Kuuliaisuus ei toteudu ainoastaan suhteessa hierarkiaan, vaan ennen kaikkea suhteessa totuuteen ja rakkauteen. Kuka tahansa saarnaa jotain muuta evankeliumia, olkoon piispa, patriarkka, synodi tai vaikka enkeli taivaasta, sanoo apostoli Paavali kirjeessään galatalaisille, olkoon kirottu. Meille ei ole auktoriteettia Kristuksen Evankeliumin ulkopuolella, Hänen rakkautensa ja uhrinsa Evankeliumin ulkopuolella.

On myös virheellistä uskoa, että piispojen synodi on erehtymätön ja voi siksi harjoittaa kyseenalaistamatonta epäoikeudenmukaisuutta, sillä sellainen ajatus on vain kevyesti pehmennetty vastine paavin erehtymättömyydelle.

Yhteen kokooontuneiden määrä ja arvoasema eivät pyhitä kokousta, vaan heidän todistuksensa totuudellisuus. Ekumeenisia synodeja kutsutaan pyhiksi, koska ne olivat harmoniassa totuuden kanssa. Mutta on myös ollut piispojen synodeja, jotka olivat täysin synnillisiä. Jokaisen uskovan täytyy tämä tietää, ettei lankea väärennetyn “kuuliaisuuden” ja “siunausten” ansaan.

Edellä sanottu selittää sitä paradoksia, että suuret nöyryyden ja kuuliaisuuden opettajat, kuten Johannes Krysostomos ja Maksimos Tunnustaja, olivat taipumattomia silloin, kun tämän maailman hallitsijat ja itsensä myyneet piispat vaativat heiltä väärämielisiä asioita. Johanneksen tapauksessa vaadittiin lopettamaan köyhien puolustaminen ja ahneitten ihmisten ja moraalittoman keisarinnan ojentaminen. Maksimoksen tapauksessa vaadittiin lopettamaan hallitsijan ja silloisen Konstantinopolin patriarkan virheellisen uskontunnustuksen tuomitseminen. Sekä Suuri Johannes että Suuri Maksimos kuolivat kaukana kotoa, Kirkon tuomitsemina.

Itse asiassa, Bysantin valtakunnan marttyyrien todistus, joka on tunnustetusti Ortodoksinen, hajottaa myytin sokeasta kuuliaisuudesta piispoille. Sellaiset uskontunnustajat kuin Aleksandrian patriarkka Athanasios Suuri (4. vuosisata), joka karkotettiin viisi kertaa piispanistuimeltaan; Johannes Krysostomos (4.-5. vuosisata), joka karkotettiin Konstantinopolin istuimelta; munkki Maksimos Tunnustaja (7. vuosisata), joka kuoli kärsimyksiin, kun hänen kielensä ja oikea kätensä oli katkaistu; munkki Johannes Damaskolainen (8. vuosisata) , joka julistettiin kolmesti kirkonkiroukseen; munkki Theodoros Studionilainen (8. vuosisata) ja monet muut vähemmän kuuluisat, joita vainottiin tai jotka surmattiin nimenomaan “ortodoksisten” hallitsijoiden ja piispojen toimesta, ovat niitä, jotka “totellen enemmän Jumalaa kuin ihmistä” johtivat Kristuksen Kirkkoa halki vuosisatojen.

 

Pappismunkki Savatie Bastovoi (Ieromonah Savatie Bastovoi, Cind pietrele vorbesc – Biserica fata in fata cu propria imagine, Editura Cathisma, 2008)

———————————————–

Käännös H. Alex Saulamo

Julkaistu alunperin romaniaksi:
http://www.cuvantul-ortodox.ro/ascultarea-pretextele-si-abuzurile-ei-parintele-savatie-pune-punctul-pe-i/

Julksaistu englanniksi täällä, mistä suomennos on tehty:
https://orthodoxethos.com/post/obedience-is-to-the-truth-when-the-church-is-not-orthodox

——————————————-

Tagged , ,