Pyhät ja pyhyys ortodoksisuudessa – seminaari Mikkelissä 19.2.2022

TT Hannu Pöyhönen

—————————–

Arvoisat kuulijat niin te, jotka osallistutte tähän seminaariin täällä Suomen nuoriso-opiston Artium salissa, kuin myös te, jotka seuraatte sitä striimattuna kodeissanne eri puolilla Suomea, lähden liikkeelle kahdesta näkökohdasta.

Ensinnäkin, Nikean uskontunnustuksen mukaan me uskomme ”yhteen, pyhään, katoliseen ja apostoliseen kirkkoon”. Tämä Kirkko on Kristuksen mystinen ruumis, johon kuuluvat kaikki Häneen kasteessa liitetyt ja mirhallavoidellut kristityt kaikkialla maailmassa kaikkina aikoina. Kirkko ylittää maantieteelliset rajat ja yhdistää toisiinsa myös eri aikoina eläneet uskovat. Evankeliumin opetuksen mukaan Jumala ei ole kuolleiden Jumala vaan elävien, sillä Hänelle kaikki elävät (Matt. 22:31–32). Hänelle elävät myös kuolleet, he ovat poissa vain näennäisesti, meidän rajoittuneesta näkökulmastamme.

Toiseksi, ihmiselämän päämäärä on jumaloituminen, kuten kuulimme isä Raimon luennosta. Ortodoksisen perinteen mukaan kilvoittelevassa ihmisessä tapahtuu todellinen muutos. Pyhistä, jotka ovat kuolleet kokonaan omalle tahdolleen, tulee Jumalan Pyhän Hengen temppeleitä, Hänen asumuksiaan. Heissä asustava jumalallinen elämä voi joskus tulla havaittavallakin tavalla esille jo tämän ajan puitteissa, esimerkiksi valona tai hyvänä tuoksuna. Kirkkomme uskon ja kokemuksen mukaan tämä Pyhän Hengen todellisuus jatkaa läsnäoloaan ihmisen ruumiissa myös kuoleman jälkeen, sillä ”Jumala ei armolahjojansa kadu”, voisimme todeta apostoli Paavalin sanoin (Room. 11:29).

Näissä kahdessa näkökohdassa kiteytyy pyhäinjäännösten asema Ortodoksisuudessa. Kuolleet ovat eläviä ja pyhien maallisissa jäännöksissä on läsnä sama jumalallinen kirkkaus kuin heidän ylösnousemusruumiissakin. Näin ollen pyhäinjäännöksissä me kohtaamme itse pyhät. Ellemme kunnioita heidän pyhäinjäännöksiään, miten me voisimme aidosti kunnioittaa heitä itseäänkään? Tai ellemme kunnioita heidän pyhäinjäännöksiään, miten me voisimme aidosti kunnioittaa Jumalaa, jonka voima on tullut näkyväksi heissä ja joka on ”kirkastunut pyhissään” (2. Tess. 1:10)?

Suomessa pyhäinjäännökset ovat varsin outoja jopa Kirkkomme aktiivijäsenille. Se on tavallaan ymmärrettävää, koska täällä me kohtaamme pyhäinjäännöksiä harvoin ja siksi niistä puhutaankin vain vähän. Monet miespuoliset suomalaiset ortodoksit ovat havahtuneet pyhäinjäännösten olemassaoloon aivan uudella tavalla Athosvuorella, jossa niillä on keskeinen asema luostareiden elämässä. Käytännössä kaikissa luostareissa pyhäinjäännökset otetaan esille päivän päätteeksi pienessä ehtoonjälkeisessä palveluksessa. Kun munkit lukevat palvelusta nartheksissa, pyhiinvaeltajat kokoontuvat kirkkosaliin, jossa joku luostarin pappismunkeista tuo osan luostarin pyhäinjäännöksistä kuninkaan ovien kohdalle levittämälleen ja liinalla kattamalleen kapealle pöydälle. Kerrottuaan keiden pyhäinjäännöksiä missäkin pyhäinjäännöslippaassa on hän ohjaa pyhiinvaeltajat kunnioittamaan niitä. Muutaman maahankumarruksen jälkeen he suutelevat pyhäinjäännöksiä ja saattavat myös pyytää pappia siunaamaan niiden päällä heidän kaularistinsä tai rukousnauhansa. Tämä hetki on yksi pyhiinvaeltajan päivän ehdottomista kokokohdista. Myös suomalaiset pääsevät nopeasti mukaan nähdessään muiden pyhiinvaeltajien hartaan kunnioituksen.

Tekemiemme pyhiinvaelluksien lopuksi olemme yleensä aina Thessalonikissa aterialla keskustelleet matkan merkittävimmistä kokemuksista ja annista. Muistan, miten kerran eräs uskonnonopettajana toimiva diakoni sanoi silmät kostuen, kuinka suuri kokemus hänelle oli nähdä edessään Basileios Suuren, Johannes Krysostomoksen ja muiden pyhien pyhäinjäännökset ja suudella niitä. Näin nuo pyhät, joista hän usein kertoi oppilailleen, tulivat hänelle aivan eri tavalla todellisiksi. Tuo diakoni onnistui ilmaisemaan hyvin sen totuuden, että pyhäinjäännökset luovat suhteen ja yhteyden pyhiin, tekevät heidät todellisiksi ja läsnä oleviksi. Heidän jäännöstensä kautta me pääsemme kosketuksiin vuosisatoja aiemmin eläneiden Kirkkomme uskon sankareiden kanssa ja tulemme osallisiksi heidän siunauksestaan. Pyhäinjäännökset myös konkretisoivat heille kohdistettavat esirukouspyynnöt, sillä toista on pyytää esirukousta pyhältä hänen pyhäinjäännöksensä äärellä ja toista missä muualla tahansa. Vaikka pyhät ovatkin aina yhtä lähellä meitä, heikkoina ihmisinä me koemme olevamme lähempänä heitä siellä, missä he ovat näkyvästi läsnä pyhäinjäännöstensä kautta. Jos tietäisimme, että joku Kirkkomme suurista pyhistä olisi tavattavissa jossain päin maatamme ja meillä olisi suuri tarve apuun, me varmaankin lähtisimme käymään hänen luonaan. Samalla tavoin ortodoksille on luontevaa käydä siellä, mistä löytyy hänen kunnioittamiensa ihmisten pyhäinjäännöksiä.

Pyhäinjäännökset välittävät ihmisille parannuksia sairauksista ja apua hädässä, koska niissä vaikuttaa Jumalan Pyhä Henki. Konkreettisesti Pyhän Hengen ja Jumalan armon läsnäolo niissä voi ilmetä hyvänä, taivaallisena tuoksuna tai niistä vuotavana mirhana. Tällaisia kiistattomia tapauksia tunnetaan monia eikä tiede pysty selittämään niitä. Puheeni lopuksi kerron muutamasta tällaisesta tapauksesta. Pyhän Hengen läsnäolo pyhäinjäännöksissä näkyy monesti myös siinä, että pahojen henkien valtaan joutuneet ihmiset eivät kykene olemaan niitä läheisyydessä, vaikka eivät näkisikään niitä ja olisi niistä tietoisia muulla tavoin. Ne herättävät heissä levottomuutta ja saavat heidät tuntemaan olonsa raskaaksi. Meistä tällainen saattaa tuntua oudolta, mutta vahvoissa ortodoksimaissa tuollainen on arkipäivää. Kenties pahat henget reagoivat noin pelosta, että ne karkotetaan. Koska harvat länsimaiset ihmiset enää uskovat Jumalaan, he liikkuvat ani harvoin paikoissa, joissa kohtaisivat pyhäinjäännöksiä tai muuta Jumalan pyhyyttä kantavaa todellisuutta. Siksi moni demonien valtaan päätynyt ei välttämättä havahdu koskaan traagiseen tilaansa.

Kaiken sen avun lisäksi, mitä pyhäinjäännökset voivat meille tarjota, ne myös kutsuvat meitä seuraamaan niissä kohtaamiemme pyhien esimerkkiä. Ne kertovat näkyvästi, että pyhittyminen on kaikille ihmiselle tarjolla oleva mahdollisuus. Niin kuin pyhät pienin päättäväisin askelin luopuivat omasta itsekkäästä elämästään toisten hyväksi Jumalan tahtoa seuraten, niin voimme mekin tehdä. Jokainen meistä voi Jumalan avulla pyrkiä kirkastamaan ne lahjat, jotka Hän on kätkenyt meidän ainutkertaiseen elämäämme ja persoonaamme. Tässä prosessissa meille on hyödyllistä lukea erityisesti pyhien elämäkertoja nähdäksemme, miten he toteuttivat Jumalan tahtoa arjessaan, kohtasivat kiusaukset, kilvoittelivat ja hoitivat hengellistä elämäänsä. Vaikka heidän elämäntilanteensa ja -olosuhteensa olisivat kuinka erilaiset omiimme nähden, me hyödymme paljon nähdessämme heidän päättäväisyytensä ja valmiutensa kaikkiin uhrauksiin, tarvittaessa jopa kuolemaan Kristuksen tähden. Juuri heidän intonsa, kestävyytensä, kärsivällisyytensä, uskonsa ja luottamuksensa Jumalaan voivat olla meille inspiraation ja voiman lähde. Yksi tällainen Kristuksen seuraamisen esikuva meille on se marttyyri, jonka pyhäinjäännös on upotettu oman kotikirkkomme alttaripöytään kirkon vihkimisen yhteydessä. Läsnäolollaan hän kehottaa kaikkia kirkossa kokoontuvia elämään uskonsa todeksi niin kokonaisvaltaisesti kuin mahdollista, kuten hänkin teki Kristuksen marttyyrina. Alttaripöytään upotettuna hänen pyhäinjäännöksensä myös muistuttaa meitä siitä, että pyhittymisen lähde on Kristus, jonka Ruumiista ja Verestä me tulemme osallisiksi tuolla pöydällä pyhitettävissä ehtoollislahjoissa. Hän on meille Elämän Leipä ja Kuolemattomuuden Lähde. Mitä pienemmiksi me tulemme, sitä suuremmaksi Hän voi meissä kasvaa.

Pyhäinjäännökset ovat myös konkreettinen osoitus ihmisen ruumiille annetusta kunniasta, toisin kuin esimerkiksi antiikin filosofian opetuksessa, jossa ruumis nähdään sielun vankilaksi. Vaikka ihminen on yhteydessä Jumalaan sielunsa välityksellä, myös hänen ruumiinsa tulee osalliseksi Jumalan armosta eli jumalallisesta energiasta tai viime kädessä Jumalan elämästä siitä yksinkertaisesta syystä, että olemme sielun ja ruumiin muodostama erottamaton kokonaisuus. Juuri ruumis antaa meille mahdollisuudet toimia tässä näkyvässä aineellisessa maailmassa sen pyhittäjinä ja ”pappeina”. Ruumiillamme me voimme ilmaista katumustamme vaikkapa maahankumarruksia tehden, rakkauttamme lähimmäisiimme palvelemalla heitä ja kiitollisuuttamme Jumalalle ylistämällä Häntä Hänen hyvyydestään ja huolenpidostaan vaikka koko luomakunnan puolesta ja sen nimissä. Juuri ihmisen aineellinen todellisuus, osallisuus ruumiiseen, tekee hänestä pyhän Maksimos Tunnustajan mukaan näkyvän ja näkymättömän luomakunnan leikkauspisteen, mikrokosmoksen eli pienoismaailman, jolla on jopa runsaammat toimintamahdollisuudet kuin ruumiittomilla enkeleillä. Tämä tietysti edellyttää, että käytämme ruumistamme oikein ja alistamme sen hengen valtaan toteuttamaan langenneen maailman päämäärien sijasta Jumalan ikuista tahtoa.

Jatkuu…

———————————————————————————–

Kuvassa pyhän Sabbas Pyhitetyn pyhäinjäännökset hänen nimeään kantavan luostarin pääkirkossa, Jerusalemin ja Betlehemin välimaastossa. Toisessa kuvassa p. Johannes Krysostomos, pyhän Basileios Suuren kappeli, Lammin Panagia.

—————————————————————————————————-