Otteita Pjotr Davidovin tekemästä Athos-Säätiön toiminnanjohtaja Hannu Pöyhösen haastattelusta maaliskuussa 2022

Kysymys:
Kristus sanoo Evankeliumissa: ”Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin. Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua” (Matt. 24:6–8). Voimmeko sanoa, että tuo surun aika on jo tullut? Kun näet avaamme television ja katsomme uutisia, me kuulemme sieltä ylenpalttisesti sodista, kulutaudeista ja muusta vastaavasta. Vai onko ihmiskunnan historia ylipäätään aina surujen värittämää?

Vastaus:
Tietysti suruja on aina ollut kaikkien kansojen ja yksittäisten ihmisten elämässä sen tosiasian vuoksi, että me elämme syntiinlankeemuksen alaisessa maailmassa. Mutta vähän ennen kuolemaansa ja ylösnousemistaan Kristus puhui opetuslapsilleen Hänen toista tulemustaan edeltävistä merkeistä antaakseen ihmiskunnalle mahdollisuuden valmistautua hengellisesti noihin vaikeisiin aikoihin. Evankeliumin mainitsemat sodat, kansannousut, kulkutaudit, nälänhädät ovat silloin erityisen tunnusomaisia; niitä esiintyy moninkertaisesti aiempaan verrattuna. Juuri siksi ne toimivat uskoville ajan merkkeinä.

Se, miten vastataan kysymykseenne noitten koettelemusten suhteesta tähän aikaan, riippuu siitä, keneltä kysytään. Mielestäni tällaisia asioita on viisasta kysyä vain Kirkkomme pyhiltä ihmisiltä. Kaikkien meidän muiden näkemyksemme ovat mielipiteitä, mutta he puhuvat Pyhän Hengen vaikutuksesta. Monet lähiaikojen tunnetut pyhät ja myös meidän aikamme usein kätkössä elävät ohjaajavanhukset antavat meidän selvästi ymmärtää, että olemme saapuneet noiden aikojen äärelle.

Näyttää siis siltä, että suuret maailmantapahtumat ovat levittäytymässä eteemme, meidän katseltavaksemme ja kuultavaksemme. Niistä on tulossa osa meidän elämäämme, me joudumme niihin mukaan, käytännössä kaikki joutuvat. Meidän on oltava valmiita siihen, että elämämme voi päättyä yllättäen ja nopeasti, niin kuin kaikkien muidenkin. Emme voi kuvitella olevamme jonkinlaisessa etuoikeutetussa asemassa. Ja vaikka emme kuolisikaan, meidän on ainakin oltava valmiit kohtaamaan nuo vaikeat olosuhteet.

Toisaalta, vaikka joutuisimmekin näkemään ja kokemaan paljon vaikeita asioita, ei ole oikein luonnehtia tätä vaihetta vain surujen ajan koittamiseksi, sillä nuo tapahtumat edeltävät Jumalan valtakunnan toteumista, joka on koko ihmiskunnan olomassaolon ja historian päämäärä. Siksi Kristus sanoo meille Evankeliumissa: ”Kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä” (Luuk. 21:28).

Kysymys:
Uskaltaisin sanoa omana kokemuksenani, että näinä viime vuosina ihmisten sydämissä ei ole ollut rauhaa. Olenko mielestänne oikeassa?

Vastaus:
Minusta olette. Ihmiset ovat yleisesti ottaen levottomia ja rauhattomia, mikä varmaan on osaltaan korona-ajan epävarmuuden ja rajoitusten syytä. Tuo aika sai meidät huomaamaan, miten hataria elämämme kulissit todellisuudessa ovat. Ne voivat kaatua hetkessä tai ainakin järkkyä paljon. Monille korona-aika otti henkisesti koville, koska se osoitti, että jotain vastaavaa saattaa tapahtua uudelleen milloin tahansa.

Mutta ei vain ihmiset ole rauhattomia, vaan myös kansat. Kaikilla on omat itsekkäät intressinsä, kansat haluavat elää omassa komennossaan, kukaan ei halua olla toisen alla. Valtioiden rajat tuntuvat ahtailta eikä järkiperäisistä neuvotteluista tahdo tulla mitään. Niinpä maailmassa onkin alkanut yllättäen uusi voimakas sotilaallisen varustelun kierre, mikä ei enteile mitään hyvää. Kansojen rauhattomuudessa on demoninen ilmapiiri. Vaikka ollaan menossa tuhoisaan suuntaan, tuntuu, ettei mikään pysty estämään sitä. Sama demoninen todellisuus on varmasti myös ihmisten rauhattomuuden takana.

Kysymys:
Aluksi siteeraamassani Evankeliumin kohdassa Kristus kehottaa meitä olemaan pelästymättä sotia ja koettelemuksia. Mutta miten ihminen voi säilyttää rauhansa sellaisissa olosuhteissa? Eikö ole mitä luonnollisinta, että sellainen järkyttää meitä? Eikö se ole luonnollista jo muiden ihmisten kärsimyksenkin tähden?

Vastaus:
Emme me kristittyinä tietysti ole mitään stoalaisia, joita ulkoiset tapahtumat eivät mitenkään kosketa. Ei liioin ole käytännössä mahdollista pyrkiä säilyttämään sisäistä rauhaa sulkemalla tuo todellisuus ulkopuolellemme olemalla seuraamatta tiedotusvälineitä. Mutta toisaalta ei asioiden liika seuraaminenkaan ole järkevää. On hyvä tietää, missä suunnilleen mennään osataksemme olla hengellisesti hereillä. Paljo tieto ei auta meitä eikä muita, rukoilemalla ja katumalla itsemme ja muidenkin puolesta etääntymistä Jumalasta me saamme paljon enemmän positiivista aikaan. Meidän rukouksemme antaa Jumalalle mahdollisuuden puuttua tapahtumien kulkuun, niin että asiat eivät etene siten kuin ne luonnollisesti muuten etenisivät.

Toisten kärsimyksen näkeminen ei voi olla koskettamatta meitä. Mutta jos se saa meidät epätoivon partaalle, silloin surumme ei ole kristillistä. Meidän on muistettava, että Jumala johtaa maailman asioita, ei paholainen, eivät liioin kansojen johtajat. Ihmiset tekevät päätöksiä, mutta maailmamme ohjakset ovat Jumalan käsissä. On myös muistettava, että Jumala on oikeudenmukainen. Jos joku kärsii vaikkapa sodan vuoksi, Jumala voi lukea sen hänelle hyväksi pyyhkimällä pois hänen syntejään, tai jos hän on hurskas ja katumuksen tilassa, Jumala maksaa hänelle tulevassa elämässä palkkaa hänen kärsimyksistään. Tätä pyhä Paisios Athosvuorelainen painotti aina. Silloinkin, kun asiat näyttävät ihmisten näkökulmasta vain huonoilta, Jumalan tasolla niihin voi silloinkin kätkeytyä jokin siunaus. Jumala katselee meidän elämäämme tulevan iankaikkisen elämän näkökulmasta. Hänelle ajallista onnea tärkeämpää on meidän tuleva autuutemme. Usko tähän suojaa meitä murtumasta nähdessämme toisten kärsimystä. Kärsivälle lähimmäisellemme suurin jumalallinen lohdutus voi olla uskovan ihmisen syvän myötätuntoinen katse, sana, kosketus, joka antaa hänelle vahvan tunteen siitä, ettei hän ole kärsimyksensä keskellä yksin. Koska rakkaus on Jumalasta, se voi tehdä kärsivän tietoiseksi Hänestä. Näin käy monesti pyhien tapauksessa.

Kysymys:
Mikä on teidän kokemuksenne Pyhän Vuoren vanhuksista: puhuivatko he teille mitään tällaisista ajoista? Miten he neuvoivat ihmistä välttämään paniikin ja säilyttämään rauhan ja luottamuksen Jumalaan?

Vastaus:
En oikeastaan ole puhunut Athosvuoren vanhusten kanssa tällaisista asioista koskaan. Aiemmin ne eivät olleet niin painokkaasti pinnalla ja nyt korona-aikana en valitettavasti ole päässyt käymään Kreikassa lainkaan. Toki näistä aiheista on paljonkin materiaalia heistä laadituissa kirjoissa, joista olen voinut ammentaa riittävästi tietoa omiin tarpeisiini. Vanhukset eivät yleensä mielellään edes puhu tällaisista aiheista, jos he kokevat sen tyydyttävän vain kuulijansa uteliaisuutta.

Vanhus Sorfoni, Pyhän Johannes Kastajan luostarin perustaja Englannin Essexissä, lähtökohdaltaan athosvuorelainen pappismunkki ja pyhän Siluanin oppilas, tapasi sanoa, ettei meidän kannata askaroida Kristuksen toisen tulemuksen ja siihen liittyvien tapahtumien kanssa, koska Hän tulee keskellemme jokaisessa jumalallisessa liturgiassa. Siinä Jumalan valtakunta murtautuu keskuuteemme ja me saamme kokea pelastuksen ajan täyttymyksen oman hengellisen tilamme sallimissa rajoissa. Se on hengellisesti oikea kiintopiste ajatuksillemme. Jokaisessa jumalallisessa liturgiassa meistä tulee Pyhien Lahjojen kautta Pyhän Kolminaisuuden asumus. Ken ottaa sen vakavasti, on valmis kestämään täällä monenlaista vaivaa, jos niin on tarpeen.

Pyhän Panteleimonin luostarin pyhittynyt johtaja, satavuotiaana kuollut skeema-arkkimandriitta Ieremia puolestaan sanoi eräälle venäläiselle pyhiinvaeltajalle, joka kysyi tältä neuvoja häntä pelottaneen kolmannen maailmansodan kohtaamiseen: ”Me otamme kiitollisuudella vastaan kaiken, mitä Jumala meille antaa.” Tämä on paljon kärsineen ja monia vaikeita aikoja läpikäyneen ihmisen syvällinen ja sisäistynyt viisaus. Me olemme Luojamme edessä nöyrän vastaanottajan asemassa. Meillä ei ole mitään mahdollisuutta ryhtyä arvioimaan Hänen kaitselmuksensa päätöksiä.

Kysymys:
Mitä meidän pitäisi teistä tehdä voidaksemme kohdata nuo tulevat vaikeat ajat? Mistä me voisimme löytää tarvitsemamme voiman?

Vastaus:
Jos me otamme vakavasti Kirkkomme jumalankantajaisien näkemykset ihmiskunnan tulevaisuudesta, mikään ei ole meille sen viisaampaa kuin panostaa hengelliseen elämään ja jättää keveä viihde ja huvittelu sikseen. Meidän on kerättävä hengellistä voimaa jo etukäteen ja varustauduttava mahdollisimman hyvin uskolla ja kärsivällisyydellä. Luulen, että profeetta Jesajan sana sodan hävitystä pelkääville Juudan asukkaille: ”Ellette usko, niin te ette kestä” (Jes. 7:9), on meille vähintään yhtä ajankohtainen kuin oman aikansa historiallisessa tilanteessa.

Meidän on käytävä jumalanpalveluksissa, osallistuttava säännöllisesti Pyhään Ehtoolliseen ja synnintunnustukseen sekä pidettävä huolta myös henkilökohtaisesta rukouselämästämme. Autuas erityisesti se, jolla on rakastava ja vastuuntuntoinen rippi-isä! Toisaalta meidän pitää myös muistaa, että Kristus on luvannut olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti. Emme me ole omien voimiemme emmekä viisautemme varassa. Saamme luottaa Jumalan huolenpitoon ja johdatukseen. Mitä vaikeimmiksi ajat käyvät, sitä suuremmaksi ja näkyvämmäksi käy myös Jumalan apu uskoville pyhän Paisioksen mukaan.

Voisimmeko myös pitää Jumalan luottamuksen osoituksena sitä, että Hän salli meidän syntyä tällaiseen vaikeaan aikaan? Onhan eräänlainen kunnia-asia, että saamme pitää Ortodoksisuuden lippua ylhäällä yhä oudommaksi muuttuvassa maailmassa rohkaisuksi ja voimanantajaksi kaikille, joita tulevaisuus askarruttaa ja pelottaa! Tämä yllättäen alkanut historian vaihe on meille voimallinen kehotus unohtaa oma pieni elämämme ja miettiä, miten parhaiten voisimme auttaa ja palvella muita. Erityisesti rukouksessa me voimme astua toisten vierelle ja tukea heitä selviytymään taakoistaan tekemällä niitä edes vähän keveämmiksi.

Kysymys:
Vaikeina aikoina ihmiset saattavat monesti sanoa meille uskoville: ”Missä on teidän Jumalanne, Kaikkein Pyhin Jumalansynnyttäjänne näinä vaivojen aikoina? Miksi he eivät estä sotaa? Miksi teidän Jumalanne antaa viattomien ihmisten kuolla kaikkialla?” Mitä te vastaisitte heille?

Vastaus: Kysymys kärsimyksestä on tietysti vaikea sekä yksilön tasolla että maailmanlaajuisesti. Jumala on luonut kaiken hyväksi eikä halua kärsimystä kenellekään. Hän antaa aurinkonsa paistaa niin hyville kuin pahoille. Ainakin meidän, joilta näitä kysytään, pitää säilyttää horjumattomana usko Jumalan hyvyyteen, vakuuttaahan apostoli Johannes Teologikin: Jumala valkeus eikä Hänessä ole mitään pimeyttä (1. Joh. 1:5). Ellemme me itse usko Hänen hyvyyteensä, miten me voisimme vakuuttaa siitä ketään muutakaan?

Niin kuin jo alussa sanoin, meidän täytyy kuitenkin muistaa, että elämme lankeemuksen alaisessa maailmassa, jossa kaikki ei mene Jumalan tahtomalla tavalla. Ihmiset riitelevät keskenään ja myös kansat riitelevät, niin että syntyy sotiakin, joissa monet kärsivät. Sotiin olemme syypäitä me, ei Jumala. Kun etäännymme Jumalasta ja Hänen elämästään, me annamme paholaiselle omistusoikeuksia, joiden perusteella se pystyy käyttämään meitä pelinappuloinaan. Jokainen ihminen, joka ei elä Jumalan tahdon mukaan, on osasyyllinen sotiin ja ihmiskunnan kärsimykseen, koska hänen vuokseen Jumalan armo väistyy enenevässä määrin maailmamme yltä. Tämän vuoksi noiden kysyjien olisi syytä tutkia itseään Jumalan ja pyhien syyttelyn sijasta. Nöyrä sen sijaan sanoisi Babylonin pätsiin heitettyjen kolmen hurskaan nuorukaisen tavoin: ”Kaiken, minkä olet antanut kohdata meitä, ja kaiken, mitä meille teit, teit oikein ja ansiomme mukaan.”

Pyhä Paisios sanookin, että sota on välttämätön, koska meidän aikamme sukupolvi on käynyt niin röyhkeäksi. Ellei sotaa syttyisi, nuorista tulisi hänen mukaansa kuin pikkudemoneja. Evian viime aikojen suuri pyhä Jakovos Tsalikis puolestaan pistäytyi kerran ohikulkumatkallaan pyhän Venäläisen kirkossa Prokopissa ja keskusteli hänen kanssaan. Pyhä Johannes oli pettynyt siihen, miten harva hänen pyhäinjäännöksiään kunnioittamassa käyvä eli aitoa kristillistä elämää. Sen vuoksi hän sanoi: ”Sota on välttämätön, sillä maailma on täyttynyt synnistä, epäuskosta ja jumalattomuudesta.” Kun vanhus Jakovos, joka oli joutunut näkemään elämässään monta sotaa, koetti estellä tätä ajatusta, pyhä Johannes oli taipumaton ja sanoi kolmesti, että sota on maailmalle leikkausoperaationa välttämätön. Kyse on kuitenkin Jumalan yrityksestä auttaa meitä, jotta tulisimme tuntoihimme, nöyrtyisimme ja tajuaisimme mitä varten me olemme saaneet elämän. Ihmiskunnan kokonaisuuden kannalta maailmansota on tervehdyttävä. Niinpä pyhä Porfyrios ja pyhä Paisios sanovat, että suurta sotaa seuraa suuri Ortodoksisuuden kukoistus ja lähetystyön aika. Tämä hieno tieto voi osaltaan auttaa meitä kulkemaan läpi edessä olevien vaikeiden vuosien. Ne jotka sota ja siihen liittyvät koettelemukset sen sijaan korjaavat pois, saavat Jumalalta hyvityksen siitä, elleivät ole kokonaan kääntyneet Jumalaa vastaan ja antautuneet paholaiselle.

Kerron vielä lopuksi, että piakkoin pyhäksi julistettava vanhus Eumenios Saridakis (k. 1999) paljasti Jumalan antaneen käsittääkseni noin nelisenkymmentä vuotta sitten ihmiskunnalle jatkoajan maailmansodasta. Hän sanoi, että maailmansota oli hänen aikanaan alkamassa Venäjän ja länsivaltojen välillä juuri Ukrainasta. Jumalanäiti kuitenkin kokosi yhteen sen ajan suuret vanhukset Porfyrioksen, Paisioksen, Jakovoksen, hänet ja vielä joitakuita muita rukoilemaan lykkäystä, jotta ihmiset ehtisivät katua. Isä Eumenios oli epätoivoinen ja itki, mutta pyhä Porfyrios kehotti häntä olemaan itkemättä ja sanoi, ettei sota ala nyt vaan vasta myöhemmin.

Jumalanäidin ja pyhien ansiosta me kaikki siis olemme saaneet nauttia rauhan kaudesta vuosikymmeniä pidempään. Varmasti he rukoilevat maailman rauhan puolesta nytkin, mutta enää Kristus ei näytä kuulevan heitä, sillä maailmasta on kokonaan katoamassa pyrkimys hengen täydellisyyteen, mikä on pyhän Paisioksen mukaan ainoa ihmiskunnan olemassaolon oikeuttava tekijä. Siksi on koittanut leikkauksen aika. Jumala suokoon meille nöyrän katumuksen hengen, jotta tuo kipeä operaatio menisi ohi mahdollisimman vähin vaurioin kaikkien kannalta.

————–

Kuva: Nooa kutsuu eläimiä arkkiin, maalannut pappismunkki Joosef Athosvuoren pyhän Andreaan skiitalta.

—————————————-