Avioliitosta, lasten synnyttämisestä ja seksuaalietiikasta Osa 1: kolme näkökulmaa 1. HERRAN ESIVANHEMPIEN HIMOTTOMUUS Pappismunkki Iisak, Ylösnousemuksen majan veljestön nyt jo edesmennyt Vanhus Athoksella, kertoo kuuluisasta Pyhien joukkoon luetusta isä Paisioksesta seuraavaa kreikankielisessä kirjassaan ”Vanhus Paisios Athosvuorelaisen elämä” (Athosvuori 2004). Isä Iisak oli hyvin läheinen pyhittäjä Paisiokselle. Veljestön nykyinen Vanhus on isä Efthymios, isä Paisioksen […]
Avainsana: vapaus
Aamun valo on mennyt Kirkas, raitis ja ihana Se kutsuu nousemaan, ikään kuin ylösnousemukseen. Aamun valo on mennyt Katselin sitä sänkyni pohjalta, Enkä saanut itseäni ylös. Herra, auta minua, etten jäisi Osattomaksi illattoman päivän valosta. ********************************** Kauneudesta Miten kaunista onkaan antaa katseensa levätä vuorien korkuisten pilvien reunoilla ja puiden oksilla kun jo laskeva aurinko kultaa […]
Kunnioitettu Igumenia, siunatkaa! Sain kirjeenne jo jonkin aikaa sitten ja pyydän, että annatte minulle anteeksi, kun vastaukseni on viivästynyt ajan puutteen vuoksi. Minun on todellakin vaikeaa vastata kirjeisiin. Mutta nähdessäni huolestuneisuutenne niiden asioiden vuoksi, joita meidän päivinämme tapahtuu, ja hyvän pyrkimyksenne toimia Jumalan tahdon mukaan, vastaan teille. En tunne teitä, ja teidän on vaikeaa tavata […]
Seksuaalinen vallankumous 1960-luvulla toteutti sen, mitä Eugene oli kirjoittanut seksuaalisuudesta kyseisen vuosikymmenen alussa. Selviydyttyään itse ulos seksuaalisesta moraalittomuudesta, joka vapaassa maailmassa teki nousuaan, Eugene kykeni ymmärtämään hyvin sen tarkoituksen ja orjuuttavan voiman. Muistiinpanoissaan kirjaansa varten hän kirjoitti: ”Niin sanotussa vapaassa maailmassa ’seksi’ on suuri orjuuttava voima. Se näyttää olevan suunnaton persoonaton voima, joka pitää ihmisiä […]