Papa-Tiihon syntyi Venäjällä, Novaja Mihailovkan kylässä Siperiassa vuonna 1884… Jo pienestä pitäen hän halusi omistaa elämänsä Jumalan palvelemiseen… Hän tuli Jumalanäidin puutarhaan, jonne hänet istutettiin puhtaana kukkana. Siellä hän edistyi hengellisesti ja tuoksui ihanasti hyveineen…
Suojelusenkeli
Hän todellakin tunsi pyhien läsnäolon ja oman suojelusenkelinsä avun. Eräänä päivänä, kun vierailin hänen luonaan, hän kompastui portaita noustessaan ja juuttui kiinni ovensuuhun, sillä hänellä oli yllään monia raskaita päällystakkeja. Minulla oli suuria vaikeuksia saada häntä pystyyn. Kun sitten kysyin: ”Vanhus, mitä olisit tehnyt yksinäsi, ellen minä olisi ollut täällä?”, hän katsoi minuun oudoksuen ja vastasi täysin vakuuttuneena: ”Suojelusenkelini olisi nostanut minut ylös.”
Juhlakala
Joka joulun alla vanhus hankki itselleen yhden sillin joulun ja teofanian välistä kahdentoista päivän iloista juhlakautta varten, jolloin ei ole paastoa ja kalan käyttö on luostareissakin sallittu. Hän ei heittänyt menemään sillin ruotoakaan, vaan pani sen narulla naulasta roikkumaan. Kun sitten koitti jokin Herran tai Jumalanäidin juhla ja kalaruoka sallittiin, hän keitti hieman vettä säilykepurkissa, upotti kalanruodon kaksi tai kolme kertaa veteen vähän tuoksua antamaan ja kaatoi sitten purkkiin pikkuisen riisiä. Näin hän Kirkon käytännön mukaisesti katkaisi hetkeksi paastonsa ja syytti samalla itseään siitä, että syö kalakeittoa erämaassa! Tämän jälkeen hän ripusti kalanruodon uudelleen naulaan seuraavaa suurta juhlaa varten, kunnes se lopulta tuli aivan valkoiseksi, jolloin hän heitti sen menemään.
Kuoro
Joskus isä Theoklitos Dionysioslainen vieraili vanhuksen luona. Koska majan ovi oli kiinni ja kirkosta kuului ihanaa laulua, hän ei halunnut häiritä liturgian toimittajia koputtamalla oveen, vaan päätti odottaa palveluksen päättymistä, sillä hän kuuli sen edenneen jo ehtoollislauselmaan. Hetken päästä papa-Tiihon avasi oven ja astui ulos. Kun isä Theoklitos meni sisälle, hän ei nähnyt majassa ketään muuta kuin papa-Tiihonin. Silloin hän ymmärsi, että laulajina olivat olleet enkelit.
Paratiisin tuoksu
Koska hän lepäsi liikkumattomana vuoteessaan eikä pystynyt enää nousemaan mennäkseen Kunniallisen Ristin majansa kirkkoon, jossa oli toimittanut jumalallista liturgiaa hartaudella vuosikaudet, hän pyysi minua tuomaan pyhältä pöydältä papin siunausristin lohduksi itselleen. Kun hän näki ristin, hänen silmänsä kyyneltyivät. Hän suuteli ristiä hartaasti ja otti sen sitten lujasti käteensä, koko sillä voimallaan, mikä hänellä vielä oli jäljellä. Olin sitonut pienen basilikan oksan ristiin ja sanoin hänelle: ”Tuoksuuko se hyvälle, vanhus?” Hän vastasi minulle: ”Lapseni, Paratiisi tuoksuu vielä paljon paremmalta.”
Lähtö
Jonakin noista hänen elämänsä viimeisistä päivistä olin lähtenyt noutamaan hänelle ulkoa vähän vettä. Avatessani oven ja astuessani keljaan hän katsoi minua oudosti ja sanoi minulle: ”Oletko sinä pyhä Sergei?” Vastasin: ”En, vanhus, minä olen Paisios.” Sitten hän sanoi: ”Lapseni, Jumalanäiti, pyhä Sergei ja pyhä Serafim olivat äsken täällä. Minne he menivät?” Käsitin, että jotakin poikkeuksellista oli tapahtumassa ja kysyin: ”Mitä Jumalanäiti sanoi sinulle?” Vanhus vastasi: ”Hän sanoi, että juhlan mentyä ohi hän tulee noutamaan minut.” Kyseessä oli Jumalanäidin syntymäjuhlan aaton iltapäivä, syyskuun seitsemäs vuonna 1968, ja kolme päivää myöhemmin, syyskuun kymmenes, hän sai levon Herrassa.
Pyhän Vuoren vanhus Paisios, Pyhän Vuoren isiä ja elämää.
Pyhän Kosmas Aitolialaisen Veljestö, 2006.
Väliotsikot lisätty.
——————————————————————-
