Toivottomien toivosta eli pyhät Johannes Krysostomos ja Justin Popovich Kirkosta ja syntisistä

Siispä minun tulee myös neuvoa tässä asiassa niitä, jotka ovat ansaitsemassa kuninkaallista lahjaa, että tietäisit, ettei ole niin suurta syntiä, että se voittaisi Mestarin hyväntahtoisuuden. Vaikka joku olisikin huorintekijä, tai avionrikkoja, tai naismainen mies, tai hänellä olisi luonnonvastainen himollisuus, tai vaikka hän olisi liittynyt prostituoituun, taikka olisi varas, tai olisi ollut petollinen toisia kohtaan, tai olkoon hän juoppo tai epäjumalain palvelija, niin Mestarin rakkaus on kyllin suurenmoinen saadakseen kaikki nämä synnit katoamaan ja tehdäkseen syntisen loistamaan auringon säteitäkin kirkkaammin, jos vain tämä antaa todisteita hyvästä sitoutumisestaan.

Harkitse siis tätä laupiaan Jumalan lahjan ääretöntä suurutta ja valmista itseäsi jo edeltä käsin hylkäämään pahat tekosi ja tekemään hyvää. Profeetta kehottaa meitä tähän, kun sanoo lakatkaa tekemästä pahaa ja tehkää hyvää. Samoin Kristus itse, puhutellen koko ihmisrotua, sanoi, tulkaa Minun tyköni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat, niin Minä annnan teille levon. Ottakaa Minun ikeeni hartaillenne ja oppikaa minusta, näin teidän sielunne löytää levon.

Näitkö Hänen hyvyytensä runsauden? Näitkö Hänen kutsunsa yltäkylläisyyden? Tulkaa Minun luokseni, Hän sanoo, kaikki te, jotka olette työn ja kuormien uuvuttamat. Hänen kutsunsa on pelkkää lempeyttä; Hänen hyvyytensä on sanoin kuvaamaton. Tulkaa minun luokseni kaikki, ei ainoastaan hallitijat, vaan myös heidän alamaisensa; ei vain rikkaat, vaan myös köyhät; ei ainoastaan vapaat, vaan orjatkin; eivät vain miehet vaan myös naiset; ei vain nuoret, vaan myös vanhat; eivät vain ruumiltaan sopusuhtaiset, vaan myös vammautuneet ja raajarikot, kaikki te, Hän sanoo, tulkaa!

Eikä siinä kyllin, katso keitä Hän kutsuu! Ne, jotka ovat kuluttaneet voimansa lakia rikkoessaan, jotka ovat syntiensä kuorman raskauttamat, jotka eivät enää kykene päätään nostamaan, jotka ovat häpeän täyttämät, jotka eivät voi enää ääntään korottaa. Ja miksi Hän kutsuu heitä? Ei vaatiakseen heiltä tilintekoa tai käydäkseen oikeutta heidän kanssaan. Mutta miksi? Lieventääkseen heidän tuskaansa, ottaakseen pois heidän raskaan taakkansa. Sillä mikä voisikaan olla raskaampi taakka, kuin synti?

—————————————–

Historian kulku vahvistaa Evankeliumin todellisuuden: Kirkko on ylitsevuotavan täynnä syntisiä. Vähentääkö, vahingoittaako tai tuhoaako heidän läsnäolonsa Kirkon pyhyyttä? Ei vähääkään! Sillä Kirkon Pää – Herra Kristus – ja Kirkon sielu – Pyhä Henki – ja Kirkon opetus, mysteerit ja hyveet ovat vähentymättömästi ja turmeluksetta pyhiä.

Kirkko suvaitsee syntisiä, suojaa heitä ja ohjaa heitä, jotta he heräisivät ja nousisivat katumukseen sekä hengelliseen tervehtymiseen ja kirkastumiseen, mutta he eivät vähennä tai estä Kirkkoa olemasta pyhä.

Ainoastaan katumattomat syntiset, jotka itsepäisesti pysyvät pahassa ja jumalattomassa turmeluksessa, katkaistaan pois, joko Kirkon näkyvän tai näkymättömän jumalallisen tuomion kautta, jotta Kirkon pyhyys säilyisi.”

——————————————————

Ensimmäinen osa: pyhä Johannes Krysostomos, ensimmäinen kehoituspuhe kasteeseen valmistautuville (Baptismal instructions, saint John Chrysostom, Saint Anthony’s Greek Monastery Press 2019, p.13-15)

Toinen osa: pyhä Abba Justin (Popovich) Kirkon määritelmistä. Tekstin lähde:
http://orthodoxinfo.com/general/attributes.aspx

Käännös J. Varpukoski

Kuvat:

1. Pyhä Johannes Krysostomos: Lammin Panagian pyhän Basileioksen kappelin itäseinä, maalannut Päivi Kristiina Loikala.

2. Pyhä Justin Popovich: Lammin Panagian Ilosanoman kappeli, maalannut Dimitrios Vernezos. Kuva lainattu täältä: http://athossaatio.blogspot.com/2021/03/historian-kulku-vahvistaa-evankeliumin.html

3. Suomalainen käsikirjoitus pyhän Justinin tekstistä.

————————————————————

 

Tagged , , , , ,