Katumuksen mysteerio on hengellisen eheytymisen areena

Ortodoksinen kirkko on jakamaton Kristuksen Kirkko

 

Ortodoksinen kirkko ei ole instituutio, organisaatio tai uskonnollinen yhdistys. Kirkko ei ole myöskään arvovallan, diplomatian tai nationalismin keskus. Nämä kaikki edustavat langenneen maailman valheellisia keksintöjä. Kirkko ei ole myöskään valtava imperiumi, jossa yksityisestä jäsenestä tulee nimetön. Nimettömyys on demonista. Kirkko on eukaristinen yhteisö, jonka jokainen jäsen tunnetaan nimeltä. Eukaristinen liturgia on ortodoksikristityn jokapäiväisen elämän esikuva.

Ortodoksinen kirkko ei ole yksi monista kirkoista. Ortodoksisten Pyhien Isien elävän Tradition pyrkii syrjäyttämään nykyaikana ekumenismi, jossa Kirkon terapeuttinen perinne vesitetään avoimuutta ja suvaitsevaisuutta julistavilla valhekristillisillä ideologioilla.

Pyhän Justin Popovitšin (k. 1979) mukaan ekumenismi tarkoittaa Länsi-Euroopan pseudokirkkojen valhekristillisyyttä. Ne edustavat lukuisia harhaoppeja. Ekumenismin edustajat ilmaisevat omahyväistä piittaamattomuutta Kirkon terapeuttista teologiaa kohtaan. He hylkäävät Kirkon apostolisen ja katolisen jatkuvuuden.

Huomiota herättävin seikka ortodoksisten ekumenistiteologien ulkoisessa kuvassa on ristiriitaisuus, joka vallitsee muodollisen ortodoksisen uskonnollisen tunnustuksen ja ekumenististen mieltymysten julistamisen välillä.

Ortodoksiteologit, jotka osallistuvat ekumenistiseen dialogiin ja rukoilevat siellä vailla Kirkkonsa uskon ja elämän terapeuttista kokemusta, ovat vailla sitä, mitä he edustavat. Heidän toimintaansa ohjaa näissä ekumenistisissa dialogeissa mielialojen, mieltymysten ja valintojen maailma. He vääristävät hengellisessä tyhjyydessään ortodoksisen uskon ja elämän empiirisen kokemuksen Kristuksessa.

Ortodoksien tehtävä on todistaa ekumenismin aikakaudella Kirkon universaalisesta Traditiosta. Ortodoksinen kirkon traditio tunnustaa ainoastaan yhden Apostolisen ja Katolisen Kirkon, se ei tunnusta ”kirkkoja”.

Ortodoksiseen kirkkoon kuuluvat ekumenismin propagandistit torjuvat elämässään ihmistä syvästi lääkitsevän terapeuttisen askeesin ja katumuksen.

Ortodoksinen kirkko on jakamaton Kristuksen Kirkko. Ortodoksia ei tarkoita staattisuutta tai konservatiivisuuta. Ortodoksia on luonteeltaan dynaamista ja traditionaalista. Ortodoksia ei tarkoita jotakin objektiivista arvoa, jota jokainen voi käyttää mielensä tai halunsa mukaisesti.

Ortodoksinen kirkko ei ole yhden ihmisen monarkia, vaan monien yhteisö. Sen vuoksi ortodoksit hylkäävät paavin yksinvallan vaatimukset. Koska Rooman piispalla ei ole yksinoikeutta minkään Pyhän Mysteerion toimittamiseen, hän ei voi myöskään tehdä oppia ja Kirkon johtamista koskevia päätöksiä. Rooman paavilla ei ole etuoikeuksia muihin piispoihin nähden.

Bysantin kirkko hylkäsi opetuksessaan opin paavin yksivallasta, mutta monia paikallisia ortodoksikirkkoja hallitaan tänä päivänä samanlaisen yksinvallan hengessä. Ortodoksiset piispainsynodit ovat usein enemmän ”monarkian oikeusistuimia” kuin todellisia Kirkon synodeja.

Kirkko ei ole demokratia, koska maallisessa demokratiassakin enemmistö sanelee vähemmistön toimintatavat. Kirkko ei tarkoita myöskään rituaalien täyttämiä juhlamenoja. Kirkon liturgia ei ole teatteriesitys.

Bysanttilaisessa kulttuurissa taiteellinen ja uskonnollinen luomistyö ilmaisee eri muodoissaan Kirkon yhteisöllistä elämää. Läntisessä kristillisessä perinteessä taiteellinen tai uskonnollinen ilmaiseminen muodostui esitykseksi, jonka esittäjät tarjosivat kuulijakunnalle passiivisesti vastaan otettavaksi.

Kirkko toimii liturgiassa yhteisönä ja perheenä. Ihmisen hengellinen parantuminen alkaa kuuliaisuudesta Jumalalle. Tämä johtaa Kirkon hengen mukaiseen katumukseen, hiljaisuudessa ja rukouksessa tapahtuvaan askeesiin ja Jumalan kohtaamiseen. Pyhä Eukaristia merkitsee kapinallisen ja itseriittoisen elämän hylkäämistä.

 

Katumuksen mysteerio on hengellisen eheytymisen areena

Kuuliaisuus on nykyihmiselle vaikeaa. Hän on lähes mahdotonta hyväksyä elämässään asetelmaa, jossa kohtaavat hän itse, lähimmäinen ja Jumala. Hänen asenteensa elämään on ulkokohtainen ja harhainen. Hän omistaa ja käyttää monia asioita, mutta on ihmisenä vähän.

Sisäisesti kodittomana nykyihminen on kyvytön jakamaan turvallisuutta ja läheisyyttä lähimmäisilleen. Hänen hillittömän ruokahalunsa kohde on maailma himoineen ja haluineen. Hänen elämänsä valheelliset turvakehykset ovat raha, omaisuus ja talouden turvallisuus, ja niillä hän yrittää peittää sisäisen tyhjyytensä ja elämänpelkonsa.

Sielun terapia on Kirkolle äärimmäisen tärkeä aihe, koska se ilmaisee ortodoksisen hengellisen elämän olemuksen. Kirkko on Hengellinen Sairaala. Kristus on Hengellinen Lääkäri, sielun ja ruumiin Terapeutti. Hän on sekä Parantaja että Lääke. Ortodoksisen kirkon koko Traditio koostuu parantumisesta ja sielun saattamisesta elämään synnin kuolemasta. Kirkon askeettinen ja sakramentaalinen elämä johtaa tähän parantumiseen.

Kirkon hesykastinen teologia yhdistyy erottamattomasti opetukseen sielun terapiasta. Kun ortodoksisessa teologiassa puhutaan ihmisen terapiasta, sillä tarkoitetaan hesykasmia. Ortodoksinen hesykasmi merkitsee sielun voimien muuttumista eli ihmisen vapautumista saatanan ruokkimista sielun ja ruumiin himoista. Ortodoksinen kirkko tarkoittaa ihmisen parantumista synnin sairauksista, koska se vaikuttaa terapeuttisena keskuksena ja sielun Sairaalana.

Sielun terapiassaan ihminen tarvitsee itsetuntemusta. Itsetuntemus merkitsee vilpitöntä nöyryyttä, joka opettaa kilvoittelijan ajattelemaan nöyrästi ja murtaa sydämen. Ellei ihminen tunne itseään, hän ei vielä tiedä, mitä nöyryys on eikä hän ole vielä paneutunut todelliseen kilvoituselämään.

Sielun sairauksista on mahdotonta parantua, ellei näitä sairauksia tunne. Himojen tunteminen ja tunnistaminen liittyvät läheisesti syntien tunnustamiseen ja katumukseen. Pyhän katumuksen mysteerion keskeinen asia on siinä, ettei ihminen sulkeudu itseensä, vaan kohtaa elämänsä väärinkäytökset. Jumalan mielen mukainen nöyryys johtaa kilvoittelijan Luojan Rakkauden hyveisiin. Vapautuakseen himoista ihminen tarvitsee Kirkon hengen mukaista askeesia.

Katumus ei ole tila, vaan alku. Katumus tarkoittaa sanan laajassa merkityksessä Kirkon koko elämää. Katumus on ensimmäinen parantava lääke. Katumus mysteerio ei ole pelkkä synninpäästörukouksen lukemisesta koostuva toimitus vaan terapeuttinen hoitomuoto.

Himot vääristävät sielun voimat. Sielun voimien väärinkäyttäminen merkitsee synnin tekemistä ja sairautta. Pyhät Isät opettavat, että kyyneleet, murhe, katumus ja tuska vaikuttavat hoitavasti sieluun.

Himoja on vaikea diagnosoida. Ihmisen parantuminen on mahdotonta ilman Pyhän Hengen vaikutusta. Siksi kilvoittelija etsii rukouksesta Jumalan apua. Hän taistelee Jumalan avulla parantuakseen ja vapautuakseen himoista. Jos hän ei tunne sielun sairautta on parantuminen mahdotonta. Yhtenä ortodoksisen psykoterapian metodina on oppia tuntemaan himojen aiheuttajat. Mikäli ihminen ei tunne himojen alkulähteitä, hän lankeaa helposti syntiin.

Katumuksen mysteerio on anteeksiantamuksen ja hengellisen eheyttämisen areena. Ihminen tarvitsee anteeksiantamusta. Ilman sitä hän ei voi elää eikä kasvaa hengellisesti. Ortodoksinen askeesi tarkoittaa koko kristillistä elämää.

Ajatusten, puheiden, asenteiden ja tekojen huolellinen valinta on välttämätön osa kilvoittelijan taistelua pahan ja synnin kukistamiseksi. Pahat henget yrittävät kaikin tavoin horjuttaa kilvoittelijan pyrkimykset elää Jumalan tahdon mukaisesti. Tämän maailman asioiden murehtiminen ja maailmalliset muistikuvat pimentävät kilvoittelijan sielun silmät. Niin kauan kuin hän sallii mielen harhailla niissä, hän on sokea.

Paasto, tarkkaavaisuus ja rukous auttavat ihmismieltä torjumaan epäpuhtaat ajatukset. Ortodoksinen psykoterapia käyttää katumusta ja tarkkaavaisuutta. Ortodoksisen terapian tarkoituksena on, että ihminen oppii Jumalan rakkauden avulla tuntemaan sisäisen maailmansa ongelmat. Katumuksen ensimmäinen aste on syntien eli sielun sairauksien tunteminen. Pyhässä katumuksessa ihminen kohtaa avoimesti elämänsä väärinkäytökset.

 

Sielun puhdistaminen tarkoittaa mielen keskittämistä sydämeen

Bysantin kirkon elämässä jumalanpalvelus ja Pyhät Mysteeriot nähtiin Kirkon terapeuttisena metodina ja kohtaamisena. Pyhä Gregorios Palamas painotti Kirkon Pyhien Mysteerioiden arvoa, mutta hän korosti myös, että niiden tulee yhdistyä askeettiseen elämään. Siksi pyhä esipaimen viittaa Pyhiin Mysteerioihin ja Kirkon hesykastiseen elämään rinnakkaisesti. Kilvoittelija tarvitsee hesykastista metodia saavuttaakseen hengellisen terveyden. Pyhä hiljaisuus koostuu käytännön kilvoituselämästä eli sielun puhdistumisen vaiheista. Sielun puhdistuminen tarkoittaa katumusta eli mielen keskittämistä sydämeen.

Egyptin, Palestiinan ja Siinain autiomaassa hiljaisuutta kuvailtiin kärsivällisyyden tyttäreksi ja valvomisen äidiksi. Hiljaisuus herättää meidät ympärillämme olevan maailman turtumuksesta ja omasta laiskuudestamme. Kirkon autiomaakilvoittelijat opettavat meille, että pyhä hiljaisuus on hengellisen elämän elinehto ja Jumalan rakkauden ensimmäinen velvollisuus. Pyhä hiljaisuus herättää meidät huomaamaan, mitä tapahtuu sydämessämme ja maailmassamme.

Ortodoksisen kirkon tehtävä on muokata ajan henkeä Kristuksen iankaikkisen hengen mukaiseksi. Ortodoksisessa kirkkonäkemyksessä on keskeistä on teologisen tiedon ja elämän ykseys. Ortodoksisessa perinteessä korostetaan Kirkon teologian parantavaa luonnetta. Siksi hengellisessä elämässä ovat keskeisiä vanhus eli hengellinen ohjaaja, sielun ja ruumiiden parantaja, sakramentaalinen elämä sekä koko ihmisluonnon oikeaan arvoon saattaminen.

Kirkkoruumiissa on lukuisia kielteisiä ja taantumuksellisia voimia, jotka uhkaavat sen jäseniä vieraantumisella ja turmeluksella. Bysantin kirkon teologia osoittaa tämän vaaran joka hetki ja näyttää, mikä on terve tapa elää.

Bysanttilainen teologia on parantavaa tiedettä, opetusta Kirkon hengellisestä terveydestä. Ilman sielun ja ruumiin puhdistumista ja parantumista ei ole ortodoksista teologiaa. Ilman askeesia ja hengellistä uudistumista Kirkon elämässä ei ole eheytymistä. Pyhien Isien eukaristinen tietoisuus yhdistyy elävästi heidän terapeuttisen Teologiansa käsitykseen Jumalan ja ihmisen rakastavasta suhteesta. Ortodoksinen usko on Jumalan Suuri ja Pyhä Mysteerio.

Sielun sairaus ei tarkoita bysanttilaisessa terapeuttisessa teologiassa psykologisia ristiriitoja vaan sielun pimenemistä. Sielun parantuminen Kristuksessa merkitsee mielen kirkastumista. Pyhien Isien terapeuttisessa perinteessä syntiä ei ymmärretä pelkästään rikkomuksena tai kapinana, vaan sairautena. Kirkon terapeuttisen metodin päämääränä on uudistaa askeesissa ihmisen suhde Jumalaan ja lähimmäisiin. Se tapahtuu sielun haavojen parantamisessa ja himojen hoitamisessa.

Mielen kääntyminen itseensä tarkoittaa samaa kuin mielen vartiointi. Tässä työssä ihmismieli kaunistaa sielun viljelemällä hyveitä ja etenee kohti suurempaa täydellisyyttä. Jumala on kaiken hyvä alkusyy ja lähde. Jotkut hyveet ovat käytännön askeesin seurausta ja jotkut ovat kilvoittelijassa luonnostaan, osa hyveistä on Pyhän Hengen hedelmää.

Terapeuttisia metodeja ja tienviittoja ihmisen kirkastumisen tiellä ovat usko, rukous, askeesi ja teologia. Pyhät Isät opettavat, että Kirkon olemassaolo toteutuu ihmisen terapeuttisena vapauttamisena synnin ja himojen maailmasta. Hengellisen parantumisen keskus on Kirkko. Kirkko on sairaala, jossa hoidetaan synnin ja himojen sairaaksi tekemiä ihmisiä.

Kun Kirkossa opetetaan sairaudesta ja parantumisesta, sillä tarkoitetaan, että ihmisen sisäinen maailma on sairas ja tarvitsee hoitamista. Kirkon terapeuttinen hoito tarkoittaa ihmisen puhdistumista, kirkastumista ja jumaloitumista.

Kirkko elää maailmassa sekä Kristuksen Ruumiina että Kristuksessa. Ortodoksinen kristillisyys ei määrittele itseään kapeasti uskonnoksi, joka huolehtii vain omista seuraajistaan. Kirkko haluaa Jumalan tavoin, että ”kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden” (1.Tim. 2:4), sillä Jumala on kaikkien, erityisesti uskovien pelastaja (1. Tim. 4:10).

Ortodoksisen kirkon tarkoitus maailmassa on ykseys Kristuksessa, joka tarkoittaa ihmisen sydämen ja mielen parantamista. Kirkon hengellinen elämä koetaan askeesissa ja Pyhissä Mysteerioissa Jumalan luomattomaan armoon osallistumisessa.

Ortodoksisen kirkon elämän päämäärä on muuttumaton. Kirkko kutsuu ihmisiä Jumalan uudistavaan maailmaan, rakkauteen, keskinäisen kunnioittamiseen ja palvelemiseen.

Kirkko elää Pyhässä Liturgiassa ihmisen ja luomakunnan kirkastumisen. Kirkon merkitys ilmoitettiin luomakunnalle Kristuksen kirkastumisessa pyhällä Taaborin vuorella. Siksi pelastus on ihmisen terapeuttinen matka lankeemuksesta kirkastumiseen, kuolemasta iankaikkiseen elämään.

Ortodoksisen kirkon perustehtävä on muokata ajan henkeä Kristuksen iankaikkisen hengen mukaiseksi. Siinä on ortodoksisen kirkon terapeuttisen teologian ja elämän ainutlaatuinen lähetystehtävä maailmassa. Tässäkin se eroaa aikamme länsimaisesta uskonnollisuudesta, joka pyrkii kaikin tavoin mukautumaan ajan henkeen.

Saatana käyttää 2000-luvun alussa uusia metodeja, koulutusta, teknologiaa ja massamediaa tehdäkseen ihmisistä seuraajiaan ja orjiaan. Ihminen on lapsesta lähtien näiden demonisten metodien vaikutusten alainen. Hän ei osaa pitää niitä pahoina, vaan luonnollisina asioina. Pitkälle maallistuneessa laitoskirkossa ei juurikaan puhuta saatanasta, vaan pahuudesta opetetaan marginaalisesti tai ei ollenkaan.

Pyhät Isät on Kirkon Tradition kantajia ja ilmoittajia. Heidän opetuksensa Jumalasta ja ihmisestä eivät perustu kuvitelmiin ja teoreettiseen pohdiskeluun, vaan askeettiseen kokemukseen jumaloitumisesta.

Pyhät Isät ymmärsivät opillisen Teologian kokonaisuutena, jota Pyhä Henki inspiroi ja joka käsittää Raamatun, synodien päätelmät, terapeuttisen hengellisyyden, jumalanpalveluksen sekä taiteen ja arkkitehtuurin.

Pyhien Isien Teologian tarkoituksena ei ollut rationaalisen teologian tavoin koota yhteen Raamatun todennäköisyyksien osasia. Isien mukaan Pyhä Raamattu opettaa uskovia kuuntelemaan Kristusta ja näkemään Hänet askeettisen elämän keskuksena.

Bysanttilaisessa psykoterapeuttisessa perinteessä teologia ja hengellinen elämä merkitsevät samaa. Teologia ja hengellinen elämä ovat Kirkossa erottamattomat.

Pyhien Isien Traditio on luonteeltaan askeettista ja terapeuttista. Valitettavasti tämä perinne on pahoin hämärtynyt vuosisatojen aikana ortodoksissa paikalliskirkoissa.

Pyhät Isät olivat sielujen lääkäreitä. Heidän keskeinen huolenaiheensa oli johtaa hengellisiä lapsiaan puhdistumisesta valistumiseen ja valistumisesta kirkastumiseen. Ortodoksinen Teologia jakaa tämän saman päämäärän.

Pyhät Isät tiesivät askeettisesta elämän kokemuksesta, että Teologia on terapeuttista tiedettä eikä filosofiaksi vääristyneen läntisen rationaalisen kouluteologian tavoin mielikuvitusta ja pohdiskelua.

Bysanttilainen Teologia sitoo ihmismielen Jumalan terapeuttiseen maailmaan. Ihminen kehittyy teologiksi kasvamalla Jumalan terapeuttiseen läsnäoloon askeesin pyhässä hiljaisuudessa.

Isä Jarmo Hakkarainen

 

 

Kirjallisuutta:

Cavarnos, Constantine
1992 Orthodox Tradition and Modernism. Translated from the Greek by Patrick G. Barker. Etna.

Faros, Philotheos
1998 Functional and Dysfunctional Christianity. Brookline.

Hakkarainen, Jarmo
1995 Kuoleman varjosta elämän kirkkauteen. – Erga 1994. Ortodoksisen teologian laitoksen vuosikirja. Ortodoksisen teologian laitoksen julkaisuja. N:o 14. Joensuu.
1998 Bysantti ja latinalaiset. – Ajaton Bysantti III. Toimittaja: Jarmo Hakkarainen. Ortodoksisen teologian laitoksen julkaisuja. N:o 24. Joensuu.
2011 Bysanttilaisten isien terapeuttista teologiaa ja länsimaisen elämänmenon haaksirikkoa. – Bysantin terapeuttista teologiaa ja länsimaisen elämänmenon perikatoa. Joensuu.
2016 Ortodoksista psykoterapiaa. Jyväskylä.

Hierotheos, archmandrite
1994 Orthodox Psychotherapy. The Science of the Fathers. Translated by Esther Williams. Levadia.

Hierotheos, metropolitan of Nafpaktos
1993 The illness and cure of the soul in the Orthodox Tradition. Translated by Esther Williams. Levadia.
1997 Saint Gregory Palamas as a Hagiorite. Translated by Esther Williams. Levadia.

Mantzaridis, Georgios I.
1994 Orthodox Spiritual Life. Translated by Keith Scram. Brookline.

Popovich, Father Justin
1994 Orthodox Faith and Life in Christ. Translated by Asterios Gerostergios. Institute for Byzantine and Modern Greek Studies. Belmont.

Simeon Uusteologi, pyhittäjä
1991 Käytännön kilvoittelusta ja Jumalan tuntemisesta. – Filokalia. III osa. Kokoelma pyhien kilvoittelijaisien kirjoituksia. Koonneet pyhät Makarios Notaras ja Nikodeemos Athosvuorelainen. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.

Staniloae, Dumitru
1986 Image, Likeness and Deification in Human Person. Communio. 13.
1990 Orthodoxe Dogmatik II. Aus dem Rumänischen übersetzt von Hermann Pitters. Zürich.

  • Facebook
  • Google Plus
  • Twitter
  • Live
  • Pinterest
  • VKontakte
  • Email
  • Print
Tagged , , , ,