Ajan henki

Aikamme on hyvin vaikea. Näinä aikoina kristittyjen täytyy osoittaa paljon kärsivällisyyttä, jotta saisivat suuren palkan. Monet pyhät olisivat halunneet elää nykyisenä aikana, saadakseen suuremman palkan. – Pyhittäjä Paisios Athosvuorelainen

 

Aikamme yhteiskunnan ajattelutapa vahingoittaa lapsia. Sen taustalla on uudenlainen psykologia ja pedagogiikka, jotka on tarkoitettu ateistien lapsille. Tämä ajattelutapa johtaa täydelliseen piittaamattomuuteen omien tekojen seurauksista. Lopputuloksen voitte nähdä tämän päivän lapsista ja nuorista, jotka huutavat: ”Teidän täytyy ymmärtää meitä!” Meidän ei kuitenkaan pidä lähteä heidän kelkkaansa, vaan päinvastoin rukoilla heidän puolestaan ja sanoa heille, mikä on oikein, julistaa sitä ja elää itse sen mukaan mutta mukautumatta heidän henkeensä. Meidän ei pidä luopua jalosta uskostamme, sillä me emme pysty auttamaan heitä omaksumalla heidän ajattelutapansa. Meidän pitää olla sitä, mitä me olemme, sekä julistaa totuutta ja valoa.

Pyhittäjä Porfyrios Kausokalivialainen
 

Moderni ihminen itserakkaudessaan haluaa tutkia jokaisen mahdollisuuden, mikä tuolle itselle on avoinna. Siksi hänen täytyy laskeutua yhä alemmas likaan löytääkseen jotakin sellaista saastaa, jota kukaan ei ole vielä aiemmin halunnut tutkia. Tänä aikakautena kaikki alimmat mahdollisuudet tullaan tutkimaan, kaikki pohjasakat täytyy etsiä ja syödä.

Eugene Rose (myöh. pappismunkki Seraphim)

 

On kiistaton totuus, että kristillisen maailman historiassa on alkanut uusi aikakausi, jota voitaisiin sanoa apokalyptiseksi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että meidän olisi röyhkeästi arvailtava kiellettyjä ja meiltä salattuja päivämääriä. Apokalyptinen teema heijastuu kuitenkin hyvin selkeästi kaikissa meidän aikamme tapahtumissa. Näyttää siltä, että teomakkien ja ateistien kapina on ilmeisesti ensimmäistä kertaa historiassa noussut näin suurella voimalla ja tässä laajuudessa. […]

Maailmassa ei enää ole mitään neutraalia, ei mitään yksinkertaisia ja tavanomaisia kysymyksiä: kaikesta on tullut kiistanalaista, kaksijakoista, epäselvää ja jakautunuttta. Kaikesta täytyy kilpailla Antikristuksen kanssa, sillä hän vaatii kaiken ja kiiruhtaa painamaan leimansa joka asiaan. Kaikki ihmiset joutuvat valitsemaan uskon ja epäuskon välillä, ja tästä valinnasta on tullut polttava asia. ”Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa” (Matt. 12:30). […]

Teologia ei enää ole henkilökohtainen asia, jota jokainen on vapaa harjoittamaan tai olemaan harjoittamatta lahjakkuutensa, kiinnostuksensa ja innoituksensa rajoissa. Nykyisenä petollisena ja pahana aikana teologiasta on tulossa jonkinlainen yhteinen asia, yhteinen ja katolinen kutsumus. Ja jokaisen on pukeuduttava täydelliseen hengelliseen sotisopaan. On koittanut aika, jolloin teologista vaiteliaisuutta, hämmennystä, sekavuutta ja selväsanaisuuden puutetta voidaan pitää maanpetoksena ja rintamakarkuruutena. Vaiteliaisuus voi olla aivan yhtä turmiollista kuin hätäinen ja epäselvä vastauskin. Se voi olla vielä viettelevämpää ja myrkyllisempää, jos ryömimme piiloon ikään kuin usko olisi ”hauras ja vähemmän luotettava asia”.

Georges Florovsky

 

Häikäisevän kimaltavassa, keinotekoisessa ihmiskuvassa, jonka nykyinen tiedonvälitys luo ja jota kohti nuoret ihmiset haikailevat, voi nähdä toteutuneena Eugenen vuonna 1961 lausumat sanat:

”Ali-inhimillinen superihminen on häkellyttävä hahmo – tyhjä, tasapäinen, mutta ihmisten mielestä ’värikäs’, koska he eivät tiedä eivätkä kykene ajattelemaan mitään parempaa.”

Eugene Rose (myöh. pappismunkki Seraphim)

 

Tulee aika jolloin eivät vainot, vaan raha ja tämän maailman hyvyydet vievät ihmiset kauas Jumalasta. Silloin paljon useammat sielut joutuvat hukkaan kuin vainojen aikana. Toisaalta he kultaavat kupoleita ja pystyttävät niihin ristejä, mutta toisaalta kaikkialla pahuus ja valhe hallitsevat. Todellista Kirkkoa vainotaan aina. Ne, jotka haluavat pelastua, pelastuvat sairauksien ja murheitten kautta. Tapa, jolla vainot tulevat toteutumaan, on hyvin salakavala, ja niitä vainoja on hyvin vaikea aavistaa. Kauhistuttava on se aika; minun käy sääliksi niitä, jotka elävät silloin.

Pyhä Serafim Viritsalainen, 1866-1949

 

Aikamme pahin sairaus on maailmallisten ihmisten tyhjänpäiväiset ajatukset, sillä niiden myötä seuraa ahdistus. Tuon taudin voi parantaa vain Kristus, joka antaa sielun rauhan ja lisäksi vielä iankaikkisen elämän, kunhan ihminen vain katuu ja kääntyy Kristuksen puoleen.

Pyhittäjä Paisios Athosvuorelainen

 

Nihilismin tauti on ’kehittymässä’ loppuunsa saakka. Vallankumouksen tavoitteesta, joka oli alkujaan muutamien kuumeisten mielten harhakuvitelma, on nyt tullut koko ihmiskunnan tavoite. Ihmiset ovat kyllästyneet. Jumalan valtakunta on liian kaukana ja ortodoksinen kristillisyys liian kapea ja vaivalloinen.

Vallankumouksesta on tullut ’ajan henki’, ja käyminen tätä voimakasta valtavirtaa vastaan on liikaa nykyihmiselle, sillä siihen tarvittaisiin juuri ne kaksi asiaa, jotka nihilismi on kaikkein tehokkaimmin hävittänyt: Totuus ja usko.

Eugene Rose (myöh. pappismunkki Seraphim)

 

Vaikeita vuosia!… Meitä tullaan ravistelemaan. Tiedättekö, mitä ravistelu tarkoittaa? Jollei teillä ole edes jonkinlaista hengellistä tilaa, ette kestä. Jumala varjelkoon, päädymme, vielä siihenkin, että tulee uskosta luopumisia. Huolehtikaa veljesrakkaudesta, eläkää hengellisesti, takertukaa Kristukseen.

Pyhittäjä Paisios Athosvuorelainen

 

Nykyisin annan ihmisille vain nämä kolme neuvoa ja vaadin heitä noudattamaan niitä: Ensinnäkin heidän on tiedostettava tilansa eli se, kuinka kauaksi he ovat joutuneet Jumalasta, toiseksi heidän on kaduttava sitä ja kolmanneksi heidän on mentävä nöyrästi synnintunnustukselle. Nykyään ihmiset ovat näet enemmän kuin koskaan ennen alttiita saatanan vaikutukselle ja hänen riivaamiaan. Vain silloin he pelastuvat, kun tekevät, niin kuin edellä sanoin.

Pyhittäjä Paisios Athosvuorelainen

 

—————————————————————–

Otteet teoksista:

Pyhän Vuoren askeettisesta ja hesykastisesta perinteestä, (Kr. Apo tin askitiki kai isyhastiki agioreitiki paradosi, pappismunkki Euthymios, kr.)

Rakkauden haavoittama – Vanhus Porfyrios Kausokalivialaisen elämä ja opetukset.

Father Seraphim Rose – His Life and Works (Hieromonk Damascene)

Venäläisen teologian tiet, osa 2 (Georges Florovsky, Valamon luostari.)

Life, Miracles, Prophecies of Saint Seraphim of Viritsa

Pyhän Vuoren isiä ja elämää (Pyhä Vuoren vanhus Paisios)

Pyhän Vuoren vanhus Paisioksen opetuksia (Kirjapaja)

Pyhän Vuoren vanhus Paisios (Pappismunkki Kristodulos Angeloglu, Rista ry)

—————————

Kokoaminen ja kuva H. A. Saulamo

————————————————————

Tagged , , , , , ,